Kolumni Somero-lehdessä 14.9.2021

14.9.2021

Viime viikolla vietimme valtakunnallista yrittäjän päivää, joka jatkui yrittäjänviikolla. Somerolla on yrityksiä runsaasti väkilukuun nähden ja huolimatta vaikeasta tilanteesta Somerolla on perustettu enemmän uusia yrityksiä kuin niitä on lopetettu.

Yleisesti pk-yritysten suhdanneodotukset ovat parantuneet selkeästi pandemiavuoden jälkeen. Iso osa yrittäjistä kertoo, että odotukset ovat samalla tasolla kuin ennen pandemiaa. Tämä käy ilmi lähes 4600 yrittäjän Pk-yritysbarometrista.

Pk-yrityksillä ja kuluttajilla on nyt luottoa Suomen talouden palautumiseen. Nämä ovat positiivisia ja tärkeitä viestejä talouden toipumisesta. Taloudet ovat elpymässä myös Suomen kauppakumppanimaissa. ”Kannustan yrityksiä tarttumaan uusiin liiketoimintamahdollisuuksiin, joita markkinoilla avautuu pandemian hellittäessä,” elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk) sanoi Pk-yritysbarometrin julkistustilaisuudessa.

Erityisesti suurempien pk-yritysten odotukset ovat lähitulevaisuuden suhteen positiivisemmat kuin pienempien mikroyritysten. Yhdeksän kymmenestä Suomessa toimivasta yrityksestä on kuitenkin alle 10 henkilön mikroyrityksiä. Yrittäjät pelkäävät tuotantokustannusten nousevan. Erityisesti raaka-aineiden ja muiden välituotteiden odotetaan nousevan enemmän kuin aikaisemmin.

Koronasta johtuva kotona tai mökillä oleminen sekä julkisen sektorin hankkeet ovat kasvattaneet rakentamista ja remontointia. Pitkästä aikaa kohtasimme tilanteen, jossa erityisesti rakennustarvikkeiden hinta lähti kesällä kovasti nousemaan. Tämä ei kuitenkaan realisoitunut metsänomistajalle saakka, sillä pyytämääni talvileimikkoon tuli neljältä suurelta puunostajalta vain yksi vaatimaton tarjous.

Someron kaupungin suunnitelma-ajan isot rakennushankkeet; uuden palvelutalon rakentaminen ja urheilukentän peruskorjaus ovat valitettavasti siirtyneet eteenpäin valitusten johdosta. Kustannukset ovat nousseet ja mahdolliset valtionosuudet saattavat jäädä saamatta. Toivottavasti näihin saadaan ratkaisu ja tärkeät hankkeet nytkähtävät eteenpäin.

Someron kaupungin elinkeinoyksikkö (S. Suikkanen – A. Leino) on mielestäni pärjännyt kiitettävän hyvin. Aina on parannettavaa ja siksi viranhaltijoille on suunnattu yrittäjävalmennuskoulutusta. Yrittäjäystävällisessä toimintatavassa otetaan yrittäjä vastaan sillä asenteella, että hän kokee, että huoli halutaan ratkaista ja löydetään henkilö, joka pystyy auttamaan. Tätä asennetta tarvitaan kaikilla toimialoilla.

Kaupunki tulee lanseeraamaan piakkoin uudet matkailusivut, Visit Someron, sekä puhelimeen Somero taskussa-sovelluksen helpompaan yhteydenpitoon ja tiedonsaantiin. Nämä pienet uudistukset sekä Salon positiiviset uutiset uusista työpaikoista pitää kääntää meidänkin eduksi. Yhdessä toimimalla kuntamme eteen voimme muuttaa väestötappion nousuun, kunhan asenneilmapiiri on positiivinen. Someron palvelut ovat puolustamisen arvoisia.